Tuemme potilasjärjestöjä, joilla on tärkeä yhteiskunnallinen ja yleishyödyllinen tehtävä tiedon ja henkisen tuen jakajina, kuntoutuksen järjestäjinä ja potilaita ja heidän perheitään yhdistävinä vertaistukiorganisaatioina. Potilasjärjestöyhteistyön vuosiraporteistamme ilmenevät kulloinkin tukeamme saaneet yhdistykset sekä ne monenkirjavat tavat, joilla olemme tukeneet niiden toimintaa, kuten esimerkiksi osallistumalla jonkin koulutustilaisuuden tai sairaudesta kertovan tietopaketin kustannusten kattamiseen. Potilasjärjestöille annettavan tuen jakamisesta päättää lääkemarkkinointiorganisaatiomme vuosibudjettinsa rajoissa.
Orionin ja potilasjärjestöjen välistä yhteistyötä ja sen läpinäkyvyyttä ohjaavat eurooppalaisten lääkeyhtiöiden keskusjärjestön EFPIAn periaatteet. Orionin eettisissä ohjeissa on määritelty toimintatavat, joita Orion noudattaa yhteistyössä potilasjärjestöjen kanssa. Toimintatavat ovat yhtenevät EFPIAn eettisten periaatteiden kanssa. Orion julkaisee vuosittain verkkosivuillaan selvityksen yhteistyönsä muodoista potilasjärjestöittäin läpinäkyvyyden varmistamiseksi.
Orionin potilasjärjestöyhteistyö konsernin laajuisesti
Orion julkaisee maakohtaisen erittelyn omien markkinointiorganisaatioidensa potilasjärjestöille antamasta tuesta vuosittain alkaen vuodesta 2010. Erittelyt ovat saatavilla englanninkielisinä PDF-tiedostoina alla olevista linkeistä.
Orionin potilasjärjestöyhteistyö Suomessa
Suomessa noudatettavien lääkemarkkinoinnin eettisten ohjeiden 50 §:n mukaan lääkeyhtiöiden tulee julkaista vuosittain luettelo tukemistaan potilasjärjestöistä. Tietojen yhteydessä tulee antaa lyhyt kuvaus tuen luonteesta. Julkaistujen tietojen tulee myös olla helposti saatavilla niitä etsivälle. Tietojen esittämisvelvollisuus astui voimaan vuonna 2008. Päättyneiden vuosien raportit Orionin Suomessa antamasta tuesta sisältyvät yllä lueteltuihin, konsernin laajuisiin vuosiraportteihin. Suomea koskevat tiedot vuoden 2024 osalta on esitetty myös alla.
|
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry |
|
|
Diabetesliitto ry |
|
| Epilepsialiitto ry |
|
|
Hengitysliitto |
|
|
Liikehäiriösairauksien liitto ry |
|
| Neuroliitto |
|
|
Suomen Aivot ry |
|
| Suomen Dystoniayhdistys ry |
|
| Suomen Kilpirauhasliitto ry |
|
| Suomen Sjögrenliitto ry |
|
| Suomen Nivelyhdistys ry |
|
| CDKL5 UK, UK |
|
| Tuberous Sclerosis Association, UK |
|
| Asociacion de Esclerosis Tuberosa, Spain |
|
| Associazione Sclerosi Tuberosa APS, Italy |
|
| Carol-Ann Patridge, CDKL5 UK |
|
| AKU Society in UK |
|